USA

Olen aikaisemmin omannut melkoisen määrän ennakkoluuloja USA:sta, vaikka arvelinkin niiden karisevan siellä käytyäni ja niinhän siinä monelta osin kävi. Löydän yhä kritisoivaa amerikkalaisesta elämäntavasta ja resurssien tuhlailevaisuudesta, jotka ovat aivan toisella tasolla verrattuna meihin, mutta kaikesta tästä huolimatta kokemus oli erittäin positiivinen.

Suomalaisten usein halveksima small talk oli yksi niistä asioista, joihin ihastuin. Täällä ei osata edes sosiaalisissa tilaisuuksissa kommunikoida toisten ihmisten kanssa luontevasti, kun taas jenkeissä pystytään tulemaan ja vieläpä lähtemään tilanteista niin, ettei kumpikaan tunne itseään kiusaantuneeksi. He myös ovat innostuneita omista saavutuksistaan ja toiset myös kannustavat ihmisiä yrittämään enemmän. Täällä tilanne tuntuu usein päinvastaiselta, yritetään estää kaverinkin onnistuminen tai lannistaa hänet heti kättelyssä, koska ollaan onnistumisesta kateellisia.

Toivottavasti tapaamamme perheet pääsevät tänne vielä vastavierailulle, jotta voisimme esitellä Suomen parhaita puolia.

 

USA – Phoenix #5

Aina sama juttu, viimeiset päivät meinaavat jäädä kirjoittamatta.

Maanantaina läksimme pohjoiseen kohti Red Rock Countrya ja Sedonaa, jossa oli tarkoitus käyttää vaivalla mukana raahaamiamme vaellusvaatteita ja -kenkiä. Grand Canyon olisi tietysti ollut vielä huimempi paikka, mutta ajanpuutteen takia siellä käynti ei ollut mahdollista. Ensi kerralla sitten.

Matka sujui vauhdikkaasti ohi Phoenixin ja ajelu päiväsaikaan oli leppoisaa suuresta autojen määrästä huolimatta. Lainattu karttakirja oli mukava lisä reissussa, koska sen avulla vältimme navigaattorin akun (puhelin) turhan kuluttamisen.

Ostimme Red Rock Passit Red Rock Ranger District:stä. Melko halpaa ja helppoa, viikon passi olisi ollut vain $15, vaikka päiväpassi maksoi $5. Alueella on joitain yksityisomistuksessa olevia paikkoja, joihin vaaditaan vielä lisämaksu ja näistä saa tietoa rangereilta. Muutenkin osasivat kertoa monia hyviä esimerkkejä paikoista, kun kertoi oman aikataulunsa ja hinkunsa. Olimme lisäksi liikkeellä ilman sen kummempia taustaselvityksiä vain vedellä varustautuneina, joten kovin pitkiä tai yön yli olevia vaelluksia ei suoraan olisi uskaltanut tehdäkään.

Välillä piti tankata ja koska ajomatka oli ollut pitkä, valitsimme umpimähkään Posse Grounds Cafén kaffittelupaikaksi. Yllätys oli suuri, kun kahvilan täti kyseli kotimaatamme ja sen jälkeen paljasti olevansa Ruotsista kotoisin. Tarina oli kai se tavallinen, ensin käymään –71 ja sitten miehen perässä asumaan. Täti oli alunperin asunut Nykissä, mutta en millään muista, miksi hän oli päätynyt kaikista paikoista Sedonaan.

Valitsimme umpimähkään jonkin kukkulan ehdotetuista ja päädyimme Bell Rock Mountainiin. Parkkipaikka ei meinannut heti löytyä, mutta pienellä havelluksella se kuitenkin tuli vastaan. Vuori oli yksi helpoimmista saavuttaa ja lähellä tietä, joten sinne vaelteli paljon väkeä, niin nuoria kuin vanhoja.

Mitä lähemmäs pääsimme, sitä jylhemmäksi kukkula kävi. Red Rock countrylle tyypilliset piirteet alkoivat hahmottua – aloe vera-kasveja, kaktuksia kuin Aku Ankan sivuilta tai klassikkolänkkäreistä ja punaista pölyä. Matkalla näkyi kaikenlaista kulkijaa, mm. meditoiva mies ja kepin kanssa köpötteleviä senioreita.

Kukkulan vieressä kävi selväksi sen pystysuoruus, mutta onneksi tähän yksilöön oli muotoutunut pari hyvää kiipeilyreittiä, joita pitkin pääsi lähes huipulle. Kiipeily sinällään ei ollut vaikeaa, mutta ajoittain reitti tarjosi kuitenkin hyviä mahdollisuuksia pudota alas ja loukata itsensä. Hyvillä vaelluskengillä ei onneksi ollut ongelmia ja pääsimme kurkistamaan alas niin korkealta kuin ilman kiipeilyvarusteita oli mahdollista. Tässä vaiheessa tuntui melko pieneltä, kun katsoi joka suunnassa horisonttiin asti ulottuvaa kivierämaata, jossa siellä täällä pönötti pystyssä tornimaisia vuoria, samanlaisia kuin se, jolle olimme juuri kiivenneet.

Päätin jostain syystä tulla alas eri reittiä, kävellen melko jyrkkää sileää kalliorinnettä, testaten miten hyvin kengät pitävät. Onneksi pitivät, muuten olisi voinut olla _kova_ liukumäki.

Retkeilyn jälkeen ajoimme vielä katsomaan lähistöllä olevaa, vuorelle rakennettua Chapel of the Holy Cross -kirkkoa. Kaunis paikka ja äärimmäisen kaunis alttari, jonka taustana oli näkymä ikkunoiden läpi kohti edessä leviävää laaksoa ja sen takana olevaa vuoristoa. Uskonnollinen tai ei, kirkko voisi olla mahtava paikka hiljentymiselle, mutta turistilaumat tekevät siitä mahdotonta. Ikkunan kautta oli myös hauska katsella jonkun köyhyysrajoitteisen taloa, jossa oli mm. oma observatorio.

Matka takaisin kotiin sujui myös leppoisasti, vaikkakin ajelimme loppumatkan perstuntumalla. Ruutumallinen rakennuskaava helpottaa sinällään ajamista aika paljon, ettei yhdestä risteyksestä ohi ajaminen vielä vaikuta kovin paljon mahdollisuuksiin päästä oikeaan paikkaan suht helposti.

Ilta sujui jäähyväisiä jätellen – aamulla oli tiedossa aikainen lähtö kentälle ja yli vuorokauden matkustaminen, ennen kuin olisimme kotona.

USA – Phoenix #4

Sunnuntaina kävimme perheen vanhempien kanssa paikallisessa kirkossa, Grovessa. Vaikka kotona tulee käytyä kirkossa aniharvoin, tämä oli mielenkiintoista. Tilaisuus oli show-henkinen lauluineen ja puheineen ja väki yllättävän hurmoshenkistä. Tapahtumapaikka oli selkeästi yhteisön kokoontumis- ja näkemispaikka jo ennen palvelusta ja palveluksia on monta peräkkäin eri aikoina, jotta kaikki halukkaat ehtivät paikalle. Jotenkin tuo palvelus oli todella kaukana luterilaisesta synkistelystä ja itsensä rankaisusta, mutta pastori kyllä mielestäni yritti vaivihkaa ohjata väkeä esimerkiksi ympäristötietoisempaan suuntaan. Kirkon ulkopuolella oli ilmaista kahvia tarjolla ja kahvin saattoi ottaa palvelukseen mukaan. Väki myös kävi palveluksesta välillä ulkona ja tuli takaisin, mutta kaikesta tästä näennäisestä kevyestä suhtautumisesta huolimatta sama porukka rukoili hetkeä myöhemmin polvillaan silminnähden liikuttuneena.

Aikaisemmin tuli muuten ajeltua ympäri mm. Maricopa countya, jonka sheriffi on kunnostautunut Suomessakin julkisuudessa olleessa “Mugshot of the Day”-kilpailussa. Hänen erikoiset toimensa rikosten vähentämiseksi ovat muutenkin saaneet paljon julkisuutta.

USA – Phoenix #3

Kolmas päivä käynnistyi arvattavasti hitaasti, mitä nyt morsian oksenteli vessassa. Porukkaa näkyi sammuneena siellä täällä, ilmeisesti oli hyvät pileet.

Sama jähmeys leimasi koko päivää, itsekin kävimme vain ajelemassa Casa Granden lähellä ja vähän inkkarien reservaatin alueella. Asuinalueita oli monenlaisia: kalliita, enemmän tai vähemmän aidalla eristettyjä; joskus kauan sitten hyviä asuinalueita; trailer parkkeja; köyhiä hökkeleitä. Osa oli nk. vesiasuinalueita, joiden keskellä oleviin lampiin johdettiin puhdistettua vettä imeytymään takaisin pohjaveteen läpi useiden maakerrosten. Vesialueet eivät olleet juoma- tai uimakelpoisia, mutta lähistöllä olevat asunnot saattoivat esimerkiksi seilata lammilla pienillä polkuveneillä. 

Ajellessamme näimme paikallisia viljelyksiä, jotka kaikki joudutaan kastelemaan vähäisen sademäärän vuoksi. Sama pätee kaikkeen muuhun vihreään, paitsi esim. kaktuksiin, joten voi arvata mikä määrä makeaa vettä menee esimerkiksi piha-alueiden ylläpitoon ja golf-ratoihin. Kun tähän vielä lisätään täydellinen joukkoliikenteen puute, pitkät etäisyydet ja isot autot, on yhdistelmä melko varmasti täysin kestämätön pidemmällä aikavälillä. En usko, että ihminen pystyy tällaisia seutuja asuttamaan kovin pitkään.

Tien päältä näimme myös tehomaatalouden helmiä. Alueen useat lehmätilat olivat järkyttävä näky. Tuhansia, todennäköisesti kymmeniä tuhansia lehmiä silmänkantamattomiin jatkuvissa katoksissa. Riippumatta onko kyseessä maitotila vai pihvitila, lehmiin ilmeisesti tungetaan antibiootteja, jotta vältettäisiin liian ahtaiden tilojen aiheuttamat taudit. Lisäksi ilmeisesti ainakin maitotiloilla lehmiä pidetään parsissa suurin osa vuodesta läpi vuorokauden. Jossain määrin saa miettimään lihansyöntiä, mutta on tunnustettava, että söin silti pihvin. (Sivunoottina sanottakoon, että en pidä kanojen tai possujenkaan tehoviljelystä sen enempää, en myöskään Suomessa.)

Takaisin tavalliseen päiväjärjestykseen. Päivälliseksi perheen isoäiti oli laittanut perinteistä kotiruokaa kalkkunasta ja kanasta ja yllätyin, miten samanlaisista aineksista kaikki lihan ohessa tarjottu ruoka oli tehty. Odotin ehkä jotain valmisruokacomboa, mutta jälleen kerran ennakkoluulot saivat kyytiä. Vain jicama-nimistä juuresta en ole nähnyt kaupoissa Suomessa, mutta toivoisin näkeväni, sillä sen maku oli erittäin hyvä. Jos nyt jotain erilaista aterioissa, niin kertakäyttöastioiden käyttö oli aika runsasta verrattuna Suomeen ja väki tottuneesti leikkaa kaiken haarukalla, veitsen käyttö on erittäin harvinaista.

Ilta sujui keskustellessa natiivien kanssa ja nämä jutustelut olivatkin reissun parasta antia. Kuuli pieniä pilkahduksia paikallisten ihmisten elämästä ja pystyi myös kertomaan Suomesta jotain.

USA – Phoenix päivä #2

Hääpäivä käynnistyi yllättävän rauhallisesti, vain perheen äiti oli singahtanut vielä aamuyöstä töihin. Vaimo lähti aamupäivällä kampaajalle perheen isoäidin kera ja minä jäin lorvimaan kämpille. Jossain vaiheessa lähdimme syömään lounasta perheen isän ja hänen parin kaverinsa kanssa, paikkana oli jokin Taco Belliä muistuttava meksikolaisravintola. Myöhemmin kävi ilmi, että jokainen ravintola oli suht samanlainen ulkoasultaan, vain kyltit vähän erosivat. Budweiser olisi tarjoilijan mielestä ollut minulle maultaan liian voimakas, joten otin belgialaista olutta. :S

Iltapäivällä alkoi pukeutuminen häihin ja lähdimme keskiaikaista linnaa ulkoisesti muistuttavaan hääpaikkaan hyvissä ajoin. Hyvissä ajoin tarkoittaa, että kyydissä ollut morsiamen veli sai vain 3-5 soittoa/viestiä äidiltään, joka kyseli olemmeko jo tulossa. Tässä yhteydessä on pakko mainita, että minulla ei ollut myöhästymisen kanssa mitään tekemistä, vaikka sitä voi olla vaikea uskoa.

Linnassa meno oli vähän toisenlaista kuin mihin suomalaisissa häissä olen tottunut. Koska kyseessä olivat ulkohäät, olivat penkit ulkona kauniilla pihalla riveissä ja koska oli myös aurinkoinen iltapäivä melkein +30°C lämpötilassa, baari oli välittömästi auki. Tämä johti siihen, että väki istui odottamassa muodikkaasti myöhässä olevaa tilaisuuden alkua oluet ja drinkit käsissään. Itseäni lämmitti erityisesti baarimikon kysely henkilöpapereiden perään, ilmeisesti olen niin nuorekkaan näköinen.

Itse häät olivat kauniit ja sopivan pituiset. Suomalaisittain väki oli rennosti pukeutunutta esim. farkkuihin tai shortseihin ja kravatteja näki aniharvalla, pukua vielä harvemmalla. Pappi heitteli vitsejä useamman kerran toimituksen aikana ja muutenkin oli hyvä fiilis. Toisaalta en itse voisi kuvitellakaan meneväni kenenkään häihin ilman pukua, eli en sinällään kaipaa aivan tällaista rentoutta esimerkiksi häihin.

Seremonian jälkeen siirryimme juhlatiloihin odottelemaan hääkuvausta ja siitä eteenpäin tuli hyvin selväksi, mitä tarkoitetaan amerikkalaisella small talkilla. Ihmiset olivat äärimmäisen taitavia esittäytymään, juttelemaan mukavia hetken ja vieläpä poistumaan tilanteesta täysin luontevasti. Ristiriitatilanteet pystyttiin kohtaamaan sanallisesti niin, että molemmista tuntui täysin luontevalta lopettaa tilanne siihen – Suomessa joistain tilanteista olisi jo oltu nyrkit pystyssä. Oma arvostukseni tätä puhumisen lajia kohtaan nousi todella paljon, olen aikaisemmin ajatellut hyvin suomalaisesti sen olevan täysin turhaa. Muutenkin suhtautuminen toisten aikaansaannoksiin oli äärimmäisen rohkaisevaa ja optimistista, mikä Suomessa tuntuu usein unohtuvan.

Pileet päättyivät ja osa väestä siirtyi isäntäperheemme kotiin jatkoille. Kuulemma poliisi oli tullut kolmen aikaan liian metelöinnin takia, mutta minä en ollut herännyt mihinkään meteliin, joten miten naapuri sitten heräsi?

USA – Phoenix (AZ)

Päästyämme Phoenixiin oli aika surffailla jättimäiselle tavaroidenluovutusalueelle. Tämän jälkeen ihmettelimme autovuokraamojen sijaintia, mutta sitä varten oli yllättäen sukkulabussi ulkopuolella ja hetken kuluttua olimme erillisessä, vain autonvuokrausta varten tehdyssä isossa rakennuksessa.

Olimme varanneet etukäteen Toyota Priuksen Hertzistä, pitihän sitä jotenkin yrittää kompensoida tänne lentämistä ja tiedossa olevaa jatkuvaa ajelua. Arizonassa ei nimittäin tunneta sellaisia asioita kuin julkinen liikenne tai edes taksit, en siis keksinyt miten siellä pärjää ajokortiton ihminen. Fillarointi ilmeisesti onnistuu, mutta matkalaukkujen ja pitkien etäisyyksien takia se oli melko teoreettinen vaihtoehto. Btw, ajaminen jossain määrin vaatii Autoliiton kautta hankittavan ajokortin käännöksen, joka maksaa 14€. Ilmankin kai selviää, mutta en koettaisi onneani paikallisen lainvalvonnan kanssa. Vuokra-auto kannattaa myös varata hyvissä ajoin etukäteen, ettei jää ilman.

Nuhapumpun saatuamme lähdimme ajelemaan kohti seuraavaa isäntäperhettämme Chandlerin esikaupunkialueelle. Suosittelen navigaattorin ottamista autoon, itse käytimme puhelimen navigaattoria. Tässä on tietysti riskinsä datansiirron määrän suhteen ja lisäksi tavallinen navigaattori voi olla luotettavampi, mutta meillä oli ilmeisesti puhelimen kanssa onni myötä. Liikennettä oli paljon, mutta meno on paljon rennompaa kuin Suomessa ja kukaan ei vedä hernettä niin herkästi nenään, jos joku joutuu viime tingassa änkemään kaistalle ja kaistan sulkemistakaan ei pahemmin tapahdu.

Ajamisesta voisi kertoa vähän enemmänkin. Oikeanpuoleisin kaista on yleensä seuraavasta rampista poistuva kaista, joten kannattaa ajella yhden kaistan verran keskemmällä. HOV-lane on ruuhka-aikoina paljon nopeampi, mutta sillä saa ajaa vain kahden tai useamman matkustajan kanssa. Muita poikkeavia sääntöjä ovat esimerkiksi oikealle kääntyminen punaisista valoista, jos ei ketään tule ja sitä ei ole erikseen kielletty ja valkoisia viivoja ei ilmeisesti kunnioiteta ihan samalla tavalla kuin Suomessa. Myös stop-merkit olivat vähän eriasteisia, yleensä porukka vain hidasti niissä. Itse pyrin kyllä pysähtymään ainakin lähes kokonaan, mutta paikallisten tapoihin tottui nopeasti. Ja jos tulee risteykseen, jossa kaikilla on stop-merkki, mennään risteyksestä saapumisjärjestyksessä.

Saavuimme perille myöhään melko varakkaan näköiselle asuinalueelle ja oikean talon löydyttyä onnistuin vielä raapimaan vuokra-autoa jollain pensaanrääpäleellä. Onneksi jälki lähti helposti pois isännän ihmeaineilla, joten ei tullut heti korvattavaa auton vakuutuksesta. Suosittelen lämpimästi täyttä vakuutusta, niin ei tule niin paha mieli, jos jotain sattuu.

Paikalla oli lähes koko perhe, koska seuraavana päivänä olivat perheen vanhimman tyttären häät, joita juhlimaan olimme myös tulleet. Toinen syy tänne matkustamiseen oli vaimon vaihto-oppilasvuoden puolikas 20 vuotta sitten tässä samaisessa perheessä -  kuulemma aivan käsittämätöntä nähdä lapset aikuisina, kun viimeksi näki heidät alle teini-ikäisinä. Ilta sujui häävalmisteluja seuratessa ja vaihdellessa kuulumisia, mutta matkustaminen vaati nopeasti veronsa ja siirryimme nukkumaan.

USA – Boston, Providence, Taunton

Junamme pysähtyi Providencessa, mutta tästä kylästä emme nähneet paljon mitään. Ilmeisesti kyseessä oli kuitenkin osavaltion pääkaupunki, joten kaipa tuolla jonkin verran ihmisiä on. Siirryimme saavuttuamme isäntäperheemme kanssa nopeasti vähän Kanadan oloiseen pikkukaupunkiin, josta käsin teimme seuraavana päivänä ekskursion Bostoniin. Ilta meni isäntäperheen kanssa tutustuessa ja vaimon osalta myös menneitä muistellessa.

Entisenä teekkarina ja nörttinä olin innoissani, kun pääsimme tutustumaan MIT:n kampukseen. Teimme (nähtävästi) tuleville opiskelijoille ja heidän vanhemmilleen tarkoitetun opastetun kierroksen kampuksen ympäri ja mielestäni kierros kannatti – miksei tänne voisi tulla jatko-opiskelemaan, jos rahkeet riittävät. MIT:ssä on voimakas “teekkarikulttuuri” ja opintojen ohjaus vaikuttaa paljon paremmalta kuin mitä esimerkiksi TKK:lla (Aalto-Yliopistossa) tai Helsingin Yliopistolla on. Jos Suomessa halutaan nopeuttaa opiskeluaikoja, tähän kannattaisi panostaa nykyisten yritelmien sijaan.

MIT sijaitsee itse asiassa Cambridgessa ja Boston jää toiselle puolelle välissä olevaa jokea. MIT:n kanssa samalla puolella sijaitsee Harvard vain vähän pidemmällä. Palasimme Cambridgen puolelta siltaa myöten Bostonin puolelle ja marssimme paikalliseen ostoshelvettiin nimeltään Prudential center. Tähän oli syynsä, sillä halusimme maistaa paikallista hummeria ja mielellään myös karpaloita, joista Massachusetts tunnetaan. Legal Sea Foods tarjoili aivan älyttömän hyvää lounasta ja se olikin toistaiseksi reissumme paras ruoka. Vaikka shoppailu ei kuulu mielihuveihimme, tuli tuosta keskuksesta raahattua mukana kaikenlaista pientä tuliaisiksi, mm. sikakallista teetä. Prudential centerissä olisi ollut myös näköalatorni, mutta valitettavasti se oli yksityistilaisuuden takia kiinni.

Muita suunniteltuja ohjelmia olivat läheiseen keskustapuistoon tutustuminen ja leffassa käynti, mutta aika riensi nopeasti ja päädyimme lähtemään takaisin Tauntoniin. Matka bussiasemalle taittui helposti ja nopeasti paikallisella T-subilla eli paikallisille [Tii]:llä. Harmi vain, että bussiasemalta onnistuimme hyvästä yrityksestä huolimatta nappaamaan väärän bussin, joskin oikeaan kaupunkiin. Mikseivät he myy kaikkien bussien lippuja samasta luukusta? Nyt jokaisella yhtiöllä oli oma tiskinsä ja vaikka kysyimme oikeaa yhtiötä, ei kukaan kertonut, että myivät meille liput ihan toisen yhtiön dösään. No, puhumalla ja puhelimella tästä selvittiin, mutta tuli myös huomattua, että jenkeillä on joskus liittymä, josta ei voi soittaa kansainvälisiin numeroihin.

Illalla oli vielä ohjelmassa ruokailu meksikolaisessa ravintolassa, mikä myöhemmin osoittautui ensimmäiseksi pitkässä sarjassa meksikolaisia ravintoloita. Täkäläiset ilmeisesti pitävät niistä kovasti ja upposihan tuo omaankin nassuun ihan hyvin. Pitää syödä, kun on ruokaa tarjolla.

Seuraavana päivänä säntäsimme heti aamutuimaan Bostonin lentokentälle Loganiin vain havaitaksemme, ettei check-iniä voi tehdä ennen kuin 4 h ennen lentoa. Matkatavarasäilytystä ei tietysti nykyisin ole missään rautatieasemalla tai lentokentällä, mutta onneksi läheinen modernin taiteen museo (ICA) tarjosi narikan ja kävimmekin erittäin hyvän näyttelyn läpi lentoa odotellessa. ICA:an pääsee helpoiten Silver Line-bussilla South Stationilta tai kentältä, kunhan jää pois WTC-pysäkillä.

Valitsimme uudestaan kentälle mennessämme turvatarkistuksessa taustasäteilyröntgenin sijaan taputtelun, mutta henkilökunta huolehti sen läpi todella ammattimaisesti ja nopeasti ja minkäänlaista valitusta heidän työnsä hidastamisesta tms. ei tullut. Koska aikaa oli vaikka muille jakaa, söimme ravintolassa hyvän salaatin ja burgerin konetta odotellessa. US Airways veikin meidät tämän jälkeen pitkälle ja tylsälle lennolle halki USA:n Phoenixiin (AZ), ilman mitään viihdykettä ja vähäisellä ruoalla ja juomalla. No, onneksi päivä oli ollut loistava siihen asti.

Ai niin, check-innissä vaadittiin $25 per ruumaan menevä laukku. Koko check-in oli muutenkin varsinaista itsepalvelun juhlaa, omat boarding passit sai ulos joko skannautuvalla passilla tai matkan maksaneella luottokortilla. Koska meillä ei tässä vaiheessa kumpikaan täsmännyt, jouduimme vaivaamaan henkilökuntaa päästäksemme asiassa eteenpäin.

Loppuhuomioina Bostonista on sanottava, että kaupunki oli kotoisa ja viihtyisä, ihmiset mukavia ja julkinen liikenne loistava. Kaupungin ulkonäkö toi elävästi mieleen Kovaa peliä Bostonissa (Spencer for Hire)- ja Boston Legal-sarjat. Kaupunkiin tulo ja poistuminen ruuhka-aikoina on melko kamalaa, jos asuu niin kaukana keskustasta, ettei nk. commuter line sinne enää kulje. En siis itse vuokraisi täällä autoa, jos ei ole aivan pakko ja veikkaisin, että keskustastakin saa kämppiä vuokralle kohtuuhintaan. Jos nyt joku harmittaa, niin vähäinen käytettävissä ollut aika, olisin viihtynyt tuttavaperheen luona huomattavasti pidempään.

USA – New York päivä #3

Kolmas päivä alkoi pikavisiitillä Wall Streetille, jossa hämmästelimme poliisien suurta määrää ja rahan valtaa. Lähistöllä olevan vanhan Stock Exchange-talon edessä on jossain mielessä kuvaavasti hautausmaa.

Wall Streetiltä jatkoimme WTC-tornien tilalla olevalle rakennuspaikalle, jossa huomioni kiintyi kadunkulomassa olevaan paloasemaan ja sen brankkariin. Koko näyssä oli jotain niin perin amerikkalaista, mutta en osaa tarkasti sanoa, mikä tämän tunteen aiheutti. Releet olivat periaatteessa samanlaisia kuin Suomessa, mutta samalla jotenkin resuisempia ja vanhanaikaisia. Katselimme paikalla olevia muistomerkkejä ja hämmästelimme rakennustyömaan laajuutta – tuntui aika hurjalta ajatukselta, että edes jäljelle jääneiden rakennusten kokoisia pilvenpiirtäjiä olisi sortunut kokonaan maan tasalle.

Hämmästelyn jälkeen oli aika aamiaiselle Bubby’ssä (120 Houston Street). Hyvä periamerikkalainen aamiaispläjäys ja jaksaminen oli taattua jopa yli lounaan. Mesta on muuten auki läpi yön ti-su.

Pienen subway-sekoilusession jälkeen haimme tavaramme kämpiltä ja matkasimme Penn Stationille junaa etsimään. Olin ostanut liput Amtrakilta netistä, mutta varsinaiset liput sai viivakoodilla automaatista paikan päällä. Systeemi oli vähän erilainen junaan pääsyn kanssa, oikea laituri ilmoitetaan vasta viime tingassa 10-15 minuuttia ennen junan lähtöä ja vasta sen jälkeen pääsee laiturille. Junassa ei ollut paikkalippuja, joten saimme hyvät paikat ollessamme ajoissa mestoilla.

Juna on ehdottomasti myös ameriikoissa toimiva vaihtoehto matkantekoon. Matka kohti Bostonia Providenceen meni leppoisasti koneen ääressä tai maisemia toljottaessa ja bonuksena juna oli siisti ja vessat toimivia. Harkitsimme jo ennen reissua junan käyttöä enemmänkin, mutta ajanpuutteen vuoksi se ei tällä kertaa onnistunut. Perillä Providencessa jouduimme vähän odottelemaan jatkokyytiä ja tämän aikana poliisikoira kävi nuuskimassa romppeemme läpi. Tämä ei valitettavasti lisännyt turvallisuudentunnettani, vaan toi mieleeni, että varmaan melko rasittavaa elää jatkuvassa pelossa tai jatkuvasta pelosta.

USA – New York päivä #2

Aikaisen herätyksen jälkeen oli aika lähteä liikkeelle ja ensimmäinen kohde heti aamusta oli Empire State Building. Aamusta jonot olivat oikeastaan olemattomat, ainoa suurempi jono aiheutui paikan turvallisuustarkastuksesta. Maisemat olivat hienot ja aurinkoisen, lähes pilvettömän taivaan takia näkyvyys oli mahtava. Ainoa miinus oli ajankohdan kylmyys ja kova tuuli, joka vielä lisäsi ilman purevuutta.

Nähtävyyden jälkeen lampsimme pikaiselle välipalalle Pret A Mangeriin ja mestan luomu-lisäaineeton-tuore-lähestymistapa oli aivan mahtava. Muutenkin tämä teema näkyi monessa ravintolassa ja ruokapaikassa Nykissä, toivottavasti sama konsepti yleistyy pian Suomessa. Jos ei muuten aukea tuo lisäaineeton lähestymistapa ruokaan, kannattaa lukaista “Aitoa ruokaa”-suomennos.

Tämän jälkeen surffailimme pitkin kaupunkia etsien milloin mitäkin kauppaa ja mestaa, mutta loppujen lopuksi päätimme lähteä lounaansaalistukseen Friend of a Farmer-nimiseen ravintolaan. Ruoka oli perusamerikkalaista kotiruokaa, jälleen luomu-lähiruokamentaliteetilla. Annokset olivat riittävät ja maku kohtuullinen, eli ns. kokemus, muttei elämys.

Iltapäivä taisi humahtaa köpötellen pitkin kaupunkia, välillä jalan ja välillä subilla. Viimeinen pysäkki oli Manhattanin eteläkärki, jossa kävimme vilkaisemassa Vapaudenpatsaan siluettia. Itseäni ei kiinnostanut sen enempiä patsasta lähempää pällistellä, joten lähdimme lepäilemään kämpille ennen iltaohjelman alkamista.

Iltaohjelma koostui n. viikkoa etukäteen varatusta Gotham Comedy Clubin stand-up-esityksestä. Vaikka lippujen hinta oli halpa $15 per nokka, päälle tulivat toimituskulut ja paikalla vielä kaksi drinkkiä per lärvi. Tämä tarkoitti, että koko illan hinnaksi tuli $80-90, joten piilokustannukset kannattaa ottaa huomioon. Toisaalta ilta oli äärimmäisen hauska ja koomikkoja esiintyi useita, joten sanoisin tuon olevan rahan väärti. Itse pääsimme aivan lavan eteen istumaan ja illan isäntä kyselikin sieltä täältä yleisöltä kotimaata tai –paikkaa, vinoillen sen jälkeen asianmukaisesti kaikille. Näitä kyselyitä käyttivät hyväkseen myös monet koomikot, kehuen mm. Suomen koulujärjestelmää.

Esityksen jälkeen kävimme läheisessä italialaisessa viinibaarissa naukkaamassa iltamyssyn kera oliivien, minkä jälkeen unijukka yllätti ja oli aika siirtyä takaisin kämpille. Kävin vielä ostamassa lähikaupasta paikalliseen olutkulttuuriin tutustuakseni Budweiserin oluen telkkarinkatsomisjuomaksi ja sain mukana pillin, mikä hämmästytti suuresti. Sen lisäksi, että Budi oli pahaa, enkä saanut sitä juotua kokonaan, ei telkkaristakaan tullut mitään. Omituista, kun kanavanumerot pyörivät välillä 2-1300.

Matkustaminen Nykissä hoituu parhaiten subilla ja MetroCardilla, jolle voi ladata haluamansa summan. Molemmat matkustajat sitten vain höyläävät samaa korttia peräkkäin ja menevät porteista. Ainoa vaikeus oli aseman löytäminen, kun Google Mapsin joukkoliikennepysäkit olivat väärillä kohdilla erillisessä linjat näyttävässä näkymässä. Tavallisessa kartassa pysäkit ovat mapsissakin ihan oikeilla paikoilla. Jossain määrin ärsytti paikallinen “If you see something, say something!”-turvallisuuskampanja, joka aiheuttaa lähinnä vääriä hälytyksiä.

USA – New York päivä #1

Suora lento kohteeseen USA:ssa nousee arvoon arvaamattomaan, jos ensin lentää 10 h, sen jälkeen jonottaa tunnin CBP:n sormenjälkiskannaukseen ja tullimiehen haastatteluun ja vielä tämän jälkeen taksiseikkailu kestää vähän yli tunnin kämpille. Näillä spekseillä oli ihan hyvä, ettei ensimmäiseksi illaksi ollut ajateltuna mitään aktiviteettia. Oma kello oli aivan sekaisin ajoittaisesta nukkumisesta koneessa ja sitten piti vielä viime voimilla valvoa muutama tunti, jotta tuli oikeasti ilta ja voi mennä nukkumaan normaalisti. Harmi vain, että herääminen tapahtui sisäisen kellon mukaan ja tuolloin paikallinen aika raksutti jotain kolmen kieppeillä aamuyöllä.

Taksikuskista on muuten sanottava, että kaveri oli Bangladeshista ja kovin uskonnollinen. Tämä johti vaimon kanssa nopeasti keskusteluun uskonnosta ja valitettavasti kaveri oli kovin intohimoinen ja itsepäinen. Lisäksi hän oli sitä mieltä, että kohta me kaikki kuolemme. Voitte siis uskoa, että matka tuntui kestävän aivan liian kauan. Epävirallisia takseja oli muuten kentällä tarjolla vaikka kuinka paljon, mutta itse en uskaltaisi niiden kyytiin.

Rankalla yrittämisellä sain nukuttua 3-4 tuntia lisää, vaimo tosin pomppi ylös tuolloin kolmen jälkeen ja oli ehtinyt syödä vuokraemännän raksut, keitellä kahvit ja suunnitella päivän ohjelmaa.