Kolmas päivä käynnistyi arvattavasti hitaasti, mitä nyt morsian oksenteli vessassa. Porukkaa näkyi sammuneena siellä täällä, ilmeisesti oli hyvät pileet.
Sama jähmeys leimasi koko päivää, itsekin kävimme vain ajelemassa Casa Granden lähellä ja vähän inkkarien reservaatin alueella. Asuinalueita oli monenlaisia: kalliita, enemmän tai vähemmän aidalla eristettyjä; joskus kauan sitten hyviä asuinalueita; trailer parkkeja; köyhiä hökkeleitä. Osa oli nk. vesiasuinalueita, joiden keskellä oleviin lampiin johdettiin puhdistettua vettä imeytymään takaisin pohjaveteen läpi useiden maakerrosten. Vesialueet eivät olleet juoma- tai uimakelpoisia, mutta lähistöllä olevat asunnot saattoivat esimerkiksi seilata lammilla pienillä polkuveneillä.
Ajellessamme näimme paikallisia viljelyksiä, jotka kaikki joudutaan kastelemaan vähäisen sademäärän vuoksi. Sama pätee kaikkeen muuhun vihreään, paitsi esim. kaktuksiin, joten voi arvata mikä määrä makeaa vettä menee esimerkiksi piha-alueiden ylläpitoon ja golf-ratoihin. Kun tähän vielä lisätään täydellinen joukkoliikenteen puute, pitkät etäisyydet ja isot autot, on yhdistelmä melko varmasti täysin kestämätön pidemmällä aikavälillä. En usko, että ihminen pystyy tällaisia seutuja asuttamaan kovin pitkään.
Tien päältä näimme myös tehomaatalouden helmiä. Alueen useat lehmätilat olivat järkyttävä näky. Tuhansia, todennäköisesti kymmeniä tuhansia lehmiä silmänkantamattomiin jatkuvissa katoksissa. Riippumatta onko kyseessä maitotila vai pihvitila, lehmiin ilmeisesti tungetaan antibiootteja, jotta vältettäisiin liian ahtaiden tilojen aiheuttamat taudit. Lisäksi ilmeisesti ainakin maitotiloilla lehmiä pidetään parsissa suurin osa vuodesta läpi vuorokauden. Jossain määrin saa miettimään lihansyöntiä, mutta on tunnustettava, että söin silti pihvin. (Sivunoottina sanottakoon, että en pidä kanojen tai possujenkaan tehoviljelystä sen enempää, en myöskään Suomessa.)
Takaisin tavalliseen päiväjärjestykseen. Päivälliseksi perheen isoäiti oli laittanut perinteistä kotiruokaa kalkkunasta ja kanasta ja yllätyin, miten samanlaisista aineksista kaikki lihan ohessa tarjottu ruoka oli tehty. Odotin ehkä jotain valmisruokacomboa, mutta jälleen kerran ennakkoluulot saivat kyytiä. Vain jicama-nimistä juuresta en ole nähnyt kaupoissa Suomessa, mutta toivoisin näkeväni, sillä sen maku oli erittäin hyvä. Jos nyt jotain erilaista aterioissa, niin kertakäyttöastioiden käyttö oli aika runsasta verrattuna Suomeen ja väki tottuneesti leikkaa kaiken haarukalla, veitsen käyttö on erittäin harvinaista.
Ilta sujui keskustellessa natiivien kanssa ja nämä jutustelut olivatkin reissun parasta antia. Kuuli pieniä pilkahduksia paikallisten ihmisten elämästä ja pystyi myös kertomaan Suomesta jotain.
