Olen aikaisemmin omannut melkoisen määrän ennakkoluuloja USA:sta, vaikka arvelinkin niiden karisevan siellä käytyäni ja niinhän siinä monelta osin kävi. Löydän yhä kritisoivaa amerikkalaisesta elämäntavasta ja resurssien tuhlailevaisuudesta, jotka ovat aivan toisella tasolla verrattuna meihin, mutta kaikesta tästä huolimatta kokemus oli erittäin positiivinen.
Suomalaisten usein halveksima small talk oli yksi niistä asioista, joihin ihastuin. Täällä ei osata edes sosiaalisissa tilaisuuksissa kommunikoida toisten ihmisten kanssa luontevasti, kun taas jenkeissä pystytään tulemaan ja vieläpä lähtemään tilanteista niin, ettei kumpikaan tunne itseään kiusaantuneeksi. He myös ovat innostuneita omista saavutuksistaan ja toiset myös kannustavat ihmisiä yrittämään enemmän. Täällä tilanne tuntuu usein päinvastaiselta, yritetään estää kaverinkin onnistuminen tai lannistaa hänet heti kättelyssä, koska ollaan onnistumisesta kateellisia.
Toivottavasti tapaamamme perheet pääsevät tänne vielä vastavierailulle, jotta voisimme esitellä Suomen parhaita puolia.